Valmistus

Tuotekehitystä maalaisjärjellä

Kahdeksan vuotta sitten asiakkaalla oli ongelma. He tarvitsivat annostelukonetta, mutta silloiset maahantuodut koneet eivät olleet sopiva ratkaisu.

– Tuosta ongelmanratkaisusta alkoi Linepackin oma tuotekehitys, tekninen johtaja Henri Ihalainen muistelee. 

– Kun ei ollut tarvittavia ominaisuuksia, piti aloittaa oma tuotekehitys. Otimme heti tavoitteeksi skaalautuvan tuotemallin. Samoja ongelmia oli havaittu myös muilla yrityksillä, joten orastavaa kysyntää oli havaittavissa.

LinePackin kehittämät tuotteet

Monikäyttöinen pumppu elintarvikekäyttöön ja ammattikeittiöille.

Pesee annostelupumpun nopeasti vettä säästäen muutamassa minuutissa. Pesutulos on tasalaatuinen.

Nopeussäädettävä hihnakuljetin tuotteiden siirtoon, annosteluun ja merkintään.

Henri Ihalainen

Suunnitellaan yhdessä!

Suunnittelu aloitetaan tarvekartoituksella ja vaatimusmäärittelyillä. Näiden perusteella laadimme teille yksityiskohtaisen ratkaisun suunnittelusta käyttöönottoon asti.

Henri Ihalainen, tekninen johtaja